torstai 22. lokakuuta 2015

Saana ja Olli innostus //ARVONTA

Olen ollut suuri Saana ja Olli diggailija jo kauan aikaa. Nuo nuorenparin suunnittelemat kuviot ovat niin rauhoittavia, luonnonläheisiä ja mahtava yhdistelmä vanhaa ja uutta, että ne uppoaa meikäläiseen aivan täysillä.
 
Päätin, että kun uuteen kotiin päästään asumaan niin hankin jotain Saanan ja Ollin mallistosta. Tämä Maailman synty-tyyny on ihan täydellinen meidän sohvalle <3 Näyttää livenä vielä upeammalta entä kuvissa. Mietin jo, mitä seuraavaksi ostaisin. Kyllähän tuo vähintäänkin toista samanlaista kaipaisi;)
 

 
 
Kun Novita ja Saana ja Olli tekivät yhteistyötä v.2014 minulla piti päästä toteuttamaan Novitan lehdessä olevaa tyynyn ohjetta jollain tapaa. Silloin neuloin tuon lasten neuletakin.
Uusimmassa Novitan lehdessä oli jälleen Saanan ja Ollin tuotoksia ja minä olin aivan tohkeissani kun sen huomasin. Samana päivänä olin ostanut langat ja tyyny on jo puoleksi valmis.
 
 
 

 
 
 
 
Uusin Saanan ja Ollin kuoseista on Seitsemän palaa-mallisto, johon on piirretty suuri määrä mustavalkoisia kuoseja ja yhdistetty kaleidoskooppimaiseksi kokonaisuudeksi muinaisen tangram -pulmapelin muotojen mukaan.
Tätä kuviota löytyy myös jättikalenterista, jonka pääsen ARPOMAAN teidän muidenkin Saana ja Olli-fanien kesken :)
Kalenterin koko on 100x70cm.
 
Osallistua voit seuraavasti
 

Yhdellä arvalla mukaan: jätä kommentti (esim omat kokemuksesi Saanan ja Ollin tuotteista) ja sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan voittajan.

Kahdella arvalla mukaan: Liity lukijaksi ja jätä kommentti sekä sähköpostiosoite.

ILMOITA MONELLAKO ARVALLA OLET MUKANA! Arvonta päättyy su 25.10. klo 24:00.

ONNEA!
 
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
 
 
 
 


 

61 kommenttia:

  1. Kokemukseni tuotteista on vielä kaukaa ihastelun asteella :)

    VastaaPoista
  2. Itselläni pari tyynynpäällistä sekä keittiöpyyhe maailman synty-kuviolla. Pidän kyllä kovasti kaikista! - Marjut

    VastaaPoista
  3. Ihastellut olen, ihania! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  4. Mää diggailen Saanaa ja Ollia kans suuresti, Pohjola tyyny meiltä löytyykin ja kalenteria oon aikonu hankkia ens vuodelle niin voitettuna se olis niin hyvä juttu! :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tois iloa tännekki :)
    Ja mahtavalta näyttää teiän uus koti!

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukana!!! Oispa kiva voittaa...:-) eweliinaw@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana. Olen ihastellut lukuisia heidän tuotteitaan, mutta en ole vielä niitä kotiuttanut. Voisin aloittaa tästä kalenterista. ;)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana, paljon heistä kuullut ja selaillut tuotteita. Ehkä tilaamaankin pääsen kunhan oma (yhteinen) koti! anniina.iid@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella mukana. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana. Meille ei ole eksynyt vielä kyseisiä tuotteita vaikka kuullut heistä kyllä olen. Mielellään tutustuisin. :)

    VastaaPoista
  11. Tykkään tosi paljon! Kortti ja kello löytyy Saanan ja Ollin kuosilla. Kalenteri olis aivan huippu!

    Yhdellä arvalla mukana. elle004 ät hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana! janitamaatta@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Tykkään kovasti, vielä ei valitettavasti meiltä löydy heidän tuotteitaan. Kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana. Vielä ei löydy itseltä näitä tuotteita,mutta kovasti silmää miellyttävät. :)

    VastaaPoista
  15. Mukana kahdella arvalla. Vielä ei löydy meidän kodista noita, mut itsekin aioin tehdä tuon tyynyn novitan ohjeella! Kivoja kuoseja. johanna.stockell@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Nämä tuotteen on senverran ihania ja laadukkaita että voisin kotiuttaa kaikki! I'm in love♡

    arkipaja at gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä nuo on ihania, ja sopii tosi monenlaiseen kotiin:) eli myös meille, vaikka tiettyä tyyliä ei pääsääntöisesti noudatetakaan :D kahdella arvalla mukana! saku0030@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana :) vielä ei meillä ole noita, mutta olen ihastellut jo jonkin aikaa.
    maria.knpp(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana. Miellyttää silimää kovastikki :)
    hennaky@netti.fi

    VastaaPoista
  20. Niin ihania juttuja kaikki, vielä en kuitenkaan ite mitää omista. mehtamiehenmuusa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Niin ihania juttuja kaikki, vielä en kuitenkaan ite mitää omista. mehtamiehenmuusa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Niin ihania juttuja kaikki, vielä en kuitenkaan ite mitää omista. mehtamiehenmuusa@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kelpais mullekin mainiosti,:) kaks arpaa!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä mukana :) ihania juttuja! limerantu@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Kahela mukana :) Novitasta ihastelin malleja ja aattelin että vois tehä :) riksukallio@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana :) Olen ihaillut tuotteita, mutta yhtäkään en vielä omista :(
    tsinnias@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihastellut olen, mutta en omista :)
    Kahdella mukaan! yourssblogi(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Nuo kuviot on vaan niin hienoja! Tyynyn neulominen houkuttelis mullakin:)

    kahdella mukana! jenniina.kaarivaara@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Oi että mikä aarre, mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  31. Muutamassa blogissa törmännyt viime kuukausina,eli aika uusi tuttavuus.Tykkään kovasti! Mukana yhdellä arvalla.
    ooti-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  33. Symppiksiä ovat! Kahdella arvalla mukana. :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana! Kivoja tuotteita, mutta itse en vielä omista. :) anna.raappana@outlook.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! Monesti ko. tuotteita ihastellut.hanna_lappalainen@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Meillä ei ole vielä mitään Saanaa ja Ollia, joten olis jo aika! ;) Kahdella mukana onnea onkimassa. tiina.ylisirnio(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Tykkään minäkin! Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  38. Pidän todella paljon heidän tuotteistaan! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kivoja ovat, mutta meiltä ei vielä löydy mitään Saanaa ja Ollia. Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Enpä ole ennen törmännytkään! Yhdellä arvalla mukaan. rusetiina@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Tykkään kyllä vaikka ei meillä mitään näistä vielä ookkaan! Kahdella mukana. :) elina.ainas@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana. Nyt vasta tutustuin tuotteisiin ja vaikuttavat tosi ihanilta. Lahjaksi tai omaksi :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukaan arvontaan. Ei ole ennestään tuttu mutta kivoja tuotteita oli. Liityin uudeksi lukijaksi:)
    texas-86(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Tuotteet on vielä mulle vieraita

    Kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tykkään kuoseista! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  46. Nää on ihania! Yhdellä arvalla mukana :) -Maija S

    VastaaPoista
  47. Tosi ihania tuotteita! :) Yhdellä mukana.
    milla_091@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä mukaan. evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Rakastan Saanaa ja Ollia. Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  50. Pidän kovasti Saanan ja Olli tuotteista. Suuri haaveeni olisi saada tuo ryijy joskus itselleni. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  51. Minäkin vasta olen ihastellut ko. Tuotteita. Koristetyynyt haaveissa.:) yhdellä arvalla mukana. johannakarppinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  52. Olen vain ihastellut tuotteita. :) Mukana yhdellä! unelmiaelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Tuotteista ei ole kokemusta, mutta ihastuin edelliseen Novitalle suunniteltuun neuletyynyn ohjeeseen ja heti semmoinen piti väkertää :)
    marita.kivoja@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Ihailen heidän perinteikkäitä ja samalla niin tätä päivää olevia kuosejaan. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukana :) Kovasti olen ihaillut Saanan ja Ollin tuotteita, mutta valitettavasti en itse vielä omista yhtään.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukana! On ilo tuntea nämä ihanat nuoret. Sohvalla heidän Turun tuomiokirkko tyyny, ja jouluna koristaa pöytää heidän pieni punainen joululiina:)
    riitta.andersson@kelloliikelindholm.fi

    VastaaPoista
  57. Ovat ihan uusi juttu minulle :)
    Kahdella arvalla mukana.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Aivan ihania tuotteita. Mä pyysin anopin silloin ompelemaan sen sk tyynyn itselleni.
    Kalenterille olis kyllä käyttöä! Ja kiva löytää uusi ihana blogi seurattavaksi.

    VastaaPoista
  59. Mäkin diggailen, tosi ihanii tyyppejä ja tuotteita <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!